Töistä

Minulla on jo kokemusta työelämästä, sekä lisäksi muuta elämässä kartutettua kokemusta.

Kesätyöt mukaan lukien olen toiminut niin turvesuotyöntekijänä kuin karjahoitajanakin. Hämeen ammatti-instituutin harjoittelun tein emolehmätilalla. Valmistuin HAMIsta maaseutuyrittäjäksi 2008 ja suoritin seminologin ammattitutkinnon 2009. Olin FABA osk:lla seminologina eli keinosiementäjänä syksyyn 2019, jolloin jäin opintovapaalle opiskelemaan kestävää kehitystä.

Työkokemukseni pohja on maataloudessa, neuvontatyössä ja asiakaspalvelussa. Viime vuodet olen työskennellyt Ekokumppaneilla kiertotalouden asiantuntijana sekä projektipäällikkönä. Ekokumppanit on voittoa tavoittelematon ympäristötiedon tuottaja ja osa Tampere-konsernia. Minulla on kokemusta projektinhallinnasta sekä raportoinnista, mutta myös tapahtumatuotannosta, kouluttamisesta, viestinnästä, materiaalien laatimisesta sekä esiintymisestä. Olen työskennellyt Euroopan sosiaalirahaston sekä Leaderin rahoittamissa hankkeissa, joten minulla on tuntumaa myös eri rahoitusinstrumentteihin.

Työtehtäväni ovat olleet moninaisia ja monipuolisia, keskittyen kiertotalouteen sekä jätteen syntyä ehkäisevään työhön. Olen ollut mukana laatimassa Tekstiiliopasta, joka opastaa vastuulllisten vaatteiden maailmaan, järjestämässä suursuosioon nousutta SWAP! -vaatteidenvaihtotapahtumaa, pitänyt koulutuksia pienyrityksille (tallenteet), sekä ollut puhumassa kestävästä kuluttamisesta EkoLivessä. Olen sanonut moneen asiaan kyllä, ja löytänyt itseni välillä aika kuumottavistakin tilanteista!

Tärkeintä omalle asiantuntijuudelleni on se, ettei sen tarvitse olla tylsää pönötystä. Vaikka en edes omista jakkupukua, tiedän paljon kiertotalouden, kestävän kehityksen ja vastuullisuuden teemoista! Raportoinnit ja excelöinnit kuuluvat asiantuntijuuteen, vaikka eivät ehkä sitä herkullisinta puolta olekaan.

Olen monipuolistanut osaamistani erilaisissa luottamustehtävissä ja olen ollut mukana yhdistystoiminnassa vuodesta 2013. Olen ollut mukana ammattiyhdistystoiminnassa useilla eri tasoilla; paikallisyhdistyksen hallituksessa ja puheenjohtajana sekä liiton hallituksessa. Lisäksi olen ollut mukana Mannerheimin lastensuojeluliiton Punkalaitumen paikallisyhdistyksen hallituksessa vuodesta 2015, toiminut ko. yhdistyksen sihteerinä vuodet 2019-2022 ja siirtynyt puheenjohtajan paikalle vuoden 2023 alusta.


Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita