Keinosiementäjä konsulttipalveluihin – miksi opiskelen lisää biotaloutta?

Kaksi lasta, mies, koira, iso auto, omakotitalo ja työpaikka maataloudessa, tunsin itseni pahimmaksi kaikista. 
Olen keinosiementäjä ja mieheni metsäkoneenkuljettaja - we are doomed.

Ilmastoahdistuin, hain lisää tietoa ja törmäsin kestävän kehityksen koulutusohjelmaan. Uskon nimenomaan kestävään. Ja kehitykseen. Uskon eteenpäin pyrkimiseen ja paremman huomisen tavoitteluun. Se mihin en usko, on se, että siihen päästään lopettamalla kotimainen ruoantuotanto ja suojelemalla kaikki metsät. Ahdistus ei ole opiskellessa kokonaan helpottanut, paikoitellen tieto lisää tuskaa. Eniten ahdistun kuitenkin siitä, kuinka maa- ja metsätalouden roolia hiilensidonnassa ja ilmastonmuutoksen hillitsemisessä ei ole vielä täysin tajuttu. Siellä on mahdollisuudet, eivät uhat. Kaikkea ei toki ole vielä ratkaistu ja asiat ovat vaikeita ja tunnepitoisia.

Kestävän kehityksen koulutus on biotalouden koulutus. Kestävää kehitystä terminä on kritisoitu siitä, että siinä taloudellinen kestävyys on tärkeintä. Me, tulevaisuuden kestävän kehityksen toimijat, voimme pitää huolen siitä, että kestävyys on todella kestävyyttä. YK:n kestävän kehityksen tavoitteita on 17, joista pohjan luovat neljä; vedenalainen ja maanpäällinen elämä, puhdas vesi ja sanitaatio sekä ilmastoteot. Vasta näiden päälle voidaan lähteä rakentamaan kestävää yhteiskuntaa, taloutta ja yhteistyötä. Kun perustukset ovat kunnossa, voi kehitys viedä meidät mihin vain. Meillä on valtavat resurssit.

Olen päättänyt, että korkeakoulututkinto nostaa minut myös työelämässä seuraavalle tasolle. Minulla on vakipaikka odottamassa, jos haluan tehdä duunarihommia. Minusta tulee isona kestävän kehityksen asiantuntija. Papereissa voi lukea ympäristösuunnittelija, mutta se ei kerro kenellekään mitään, eikä se kerro ainakaan osaamiseni laajuutta. Kestävän kehityksen koulutus on järjettömän monipuolinen; olen opiskellut vastuullisuusviestintää, lainsäädäntöä, ympäristöjohtamista, sosiaalista kestävyyttä, kiertotalouden liiketoimintamalleja. Olen asiantuntija. Osaan paikkatietoa ja hiilijalanjäljen laskentaa! En paljoa, mutta osaan.

Ne mitä osaan paljon, ovat projektinhallinta ja tiimipelaaminen. Koulutuksessa on tiimitöitä ja työelämäprojekteja niin, että välillä puuduttaa. Mutta mikään ei opeta niin hyvin, kuin oikea tekeminen. Ammattikorkeakoulu todella valmistaa työelämään. Me voimme tehdä viikkotehtäviä eli pienempiä palautuksia, moodle-tenttejä, raportteja, mutta kun tehtävä liittyy oikean ihmiseen, oikeaan työhön, on motivaatio aivan eri luokkaa. Tehtävien takana seistään tiiminä, mutta omilla nimillä ja omilla kasvoilla. Kaikki työelämäprojektit eivät ole oman mielenkiinnon mukaisia, mutta joku voi olla. Jostain projektista voi poikia harjoittelupaikka, tai työpaikka. Välillä projektit imevät mehut ja vaativat veronsa. Mutta aina niistä jää valtavasti tietoja ja taitoja käteen. Ja kontakteja.

Olen monimuoto-opiskelija ja aloitin opinnot syksyllä 2019. Monimuoto-opinnoista puhutaan myös "työn ohella" tehtävinä opintoina. Minä olin kuitenkin kääntämässä uutta sivua elämässäni esiin ja vaikka aloitin opiskelun monimuotona, hain ja sain opintovapaata omasta työstäni. Päätös on ollut mitä parhain. Monimuoto-opiskelu vaatii järjestelmällisyyttä ja omatoimisuutta. Opiskellessani näin aikuisena on mahtavaa, että on vapaus tehdä eikä kukaan hengitä niskaan. Apua ja ohjausta toki saa tarvittaessa.

Monimuodon ohjaukset sijoittuvat ilta-aikaan, mutta niissä ei ole läsnäolopakkoa. Itse osallistun päiväryhmän ohjaukseen tai kuuntelen tallenteet iltaohjauksista minulle sopivana ajankohtana. Päivät lapset ovat varhaiskasvatuksessa ja mieskin pois jaloista, joten minulla on aikaa keskittyä opintoihin. Ja itseeni. Oravanpyörän vauhdin hidastaminen on mahtavaa. Olen nyt ollut opintovapaalla 1,5 vuotta ja kun tästä hyppään takaisin työelämään, olen kuin uusi ihminen. Uudella alalla, hyvillä voimavaroilla, motivoituneena, ammattitaitoisena. Valmiina rakentamaan vastuullisempaa huomista.